28.6.2010

MAZZARELLA, MERETE: Matkalla puoleen hintaan : eläkkeellä olemisen taidosta

Filosofian tohtori, pohjoismaisen kirjallisuuden professori, kolumnisti ja kriitikko Merete Mazzarella jäi eläkkeelle pitkän akateemisen uran jälkeen ja julkaisi aiheesta kirjan Matkalla puoleen hintaan.

Teos alkaa ajasta, jolloin Mazzarellan henkilökohtainen eläkeikä vasta lähestyy, mutta nostattaa jo ristiriitaisia tunteita. Itse eläkkeelle jääminen tapahtuu pehmeästi ja vaiheittain, mutta sitten vastaan tulee sekä myönteisiä että kielteisiä yllätyksiä. Ajatukset käyvät yhä useammin myös kuolemassa. Kirjailija kommentoi asioita hyvin avoimesti ja itseironisesti, mutta samalla lämpimästi ja erilaisuutta ymmärtäen. Omien mietteittensä tueksi ja selventämiseksi Mazzarella tarjoilee kirjallisuussitaatteja ja eri lähteistä poimimiaan anekdootteja. Aiheesta ja tapahtumasta toiseen hän hypähtelee sujuvasti aina mielijohteiden mukaan, mutta rönsyily ei vaikeuta lukemista.

Mazzarella kannustaa nykyajan ikäihmistä pitämään puolensa, sillä nuoret ovat antiikin ajoista asti sanelleet sen, minkälaisia vanhusten kuuluisi olla. Toiseksi hän rohkaisee niin nuoria kuin vanhojakin elämään hitaasti eli luopumaan kiireestä – oli se sitten todellista tai kuviteltua. Toki Mazzarella myöntää olevansa etuoikeutettu eli hyvin toimeentuleva, hyväkuntoinen ja ”sosiaalista pääomaa” omaava. Hänen näköalansa on toinen kuin vähätuloisella, sairaalla ja yksinäisellä, mutta monet kokemukset ovat silti yhteisiä ja tuttuja. Kirja sopii erityisen hyvin eläkeikää lähestyvälle tai jo eläkkeellä olevalle, mutta kyllä Mazzarellan tyyliin ihastunut nuorikin saa tästä mielihyvää ja uutta ajateltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti